Tällä kertaa en ajatellu niinkään kirjoitella treenaamisesta tai muusta sellaisesta, enemmänkin niistä asioista mitä olen viime aikoina miestiskellyt mm. juuri lenkkeillessä. Viime aikoina olen paljon pohtinut parisuhteita. Miten oma näkemys niistä on muuttunut, miten eri kulttuureissa ne voivatkin olla niin erilaisia, miten naiset ja miehet voivat nähdä ne eri tavalla ja miten eri ikäisenä parisuhteen merkitys ja tarkoitus voi muuttua. Nuorena etsitään rakkautta ja "sitä oikeaa" ja kun sen luulee löytävänsä, päädytään jossain kohtaa todennäköisesti naimisiin ja perustetaan se oma perhe. Siinä sitten tulee arki ja se joskus niin tärkeänä ollut asia, sen "oikean" löytäminen, ei enää merkitse mitään, unohtuu, ja kaikki huomio siirtyy arjen pyörittämiseen ja joillakin pelkkään "pärjäämiseen". Siksikö niin moni eroaa? Siksikö niin moni pettää? Joskus kun katselee ympärilleen ja tutkii erilaisia parisuhteita, tuntuu että on niin paljon sellaisia jotka vaan ovat "tyytyneet" ja niin vähän sellaisia jotka ovat aidosti sellaisen ihmisen kanssa jonka ovat aina itselleen halunneet. En siis tarkoita että ketään täydellistä ihmistä tällä planeetalla olisi, vaan sitä että toisinaan törmää sellaisiin ihmisiin joiden kanssa vaan klikkaa, ilman oikeastaan mitään konkreettista syytä. Toisten kanssa taas tulee toimeen ja viihtyy, mutta silti se tuntuu täysin erilaiselta. Olen joskus pohtinut että onko se yksi syy siihen eroamiseen tai pettämiseen. Ollaan vaan joskun "kivan" kanssa monta vuotta, mennään ehkä naimisiin koska, noh tässä sitä nyt ollaan niin miksei, ja sitten tuleekin joku sellanen joka täysin kolahtaa omalla kohdalla, jätetään se mies/vaimo ja kaksi lasta ja aloitetaan uusi "onnellinen" elämä uuden puolison kanssa. Tuntuu että hirveän helposti ihmiset nykyään pettää. Tietysti mun omalla kohdalla se oli mitä oli, en sitä pysty edes selittämään (toisen omia sanoja lainatakseni), mutta aina se on väärin oli syy mikä tahansa. Tässä tapauksessa äärimmäisen väärin pitää toinen jatkuvasti sellaisessa suhteessa, jossa on tyytymätön ja viedä se alttarille asti, samalla kun itse touhuaa kaikkea siinä sivussa. Harmittaa joskus nähdä sellaisia ihmisiä jotka aidosti rakastaa ja eivät näe miten toinen pyörittelee ja pelaa toisen tunteilla. Tekis mieli mennä ravistelemaan ja huutaa HERÄÄ :D! Mutta ei, ei sellaisten puol tuttujen eteen vaan mennä huutamaan. Omien kavereiden kohdalla en odottaisi silmänräpäystäkään, onneksi ei ole kuitenkaan tarvinnu sellaiseen tilanteeseen vielä joutua.
Mikä siinä sitten on että me vaan tyydytään niin helposti? Onko niin kamalaa olla yksin? Itsellä oli jonkin aikaa se yksin oleminen aika kova haaste. En ole 25v joutunut oikeastaan olemaan ikinä yksin. En ollut ikinä nukkunut yhtään yötä kunnolla yksin. En ollut koskaan asunut yksin ja hoitanut kaikkia omia asioitani yksin. Miettikkää että piti roskiskin viedä itse roskakoriin :D! Haha, onneks se nyt oli pieni huoli :P.. Mutta just tällaisia ihan pieniä asioita, joita en ollut ennen edes tajunnut, piti yhtäkkiä kaikki hoitaa itse. Puhumattakaan siitä että yksin piti melkein puoli vuotta hoitaa ison omakotitalon laskut. Se oli rankkaa aikaa se.. Hassua huomata miten niin epämiellyttävä asia voi yhtäkkiä tuntua tärkeältä. En voi sanoa että "nautin" yksin olemisesta, ei, oon niin sosiaalinen etten usko koskaan siitä todella nauttivani. Mutta kyllä mä ihan viihdyn omassa arjessa, saa tehdä mitä itse haluaa ja mikä on itselle tärkeintä. Saa keksittyä nimenomaan niihin asioihin joita haluaa kehittää ja tehdä. Siksi musta onkin tärkeää jokaisen kohdalla, että kuka ikinä omaan elämään putkahtaakin jakaa saman tärkeysjärjestyksen.
Sillon kun vielä seurustelin tai olin "naimisissa" jos sitä voi sellaiseksi nyt jälkeenpäin kutsua, ajattelin parisuhteista niin eri tavalla kuin nyt. Mulla oli niin selkeä kuva ja mielipiteet, ettei kukaan pystynyt mulle sanomaan toisin. Uskoin että oikeasti toinen voi rakastaa niin paljon ettei 10v päästä lähde tosta noin vaan toisen matkaan. Nykyään se kuva on särjetty niin pahasti, että jatkuvasti tutkin ja haen muista ympärillä käynnissä olevista parisuhteista todisteita puolin ja toisin, voiko toimia, voiko toinen olla pettämättä, rakastaako nuo toisiaan aidosti jne. Viime vkonlopun jälkeen tuli sellainen ajatus että, välittääkö nykyään ketään enää siitä mitä siellä päässä tai sydämessä on? Vai onko se vaan se naama ja tissit ja perse? En nyt tässä rupea väittämään ettei ulkonäöllä ole mitään merkitystä, tottakai on. Mutta tuntuu välillä että se on ainut se ja muulla sitten ei paljon tee mitään. Heti kun tulee seuraava kuumempi niin kiitos ja näkemiin. Siksi onkin niin ihana nähdä joidenkin ystävien kohdalla miten se ihastuminen/kiinnostuminen on niin paljon syvällisempää. Miten halutaan olla toisen kanssa koska se on just toi eikä koska se kaunis ja puoleensa vetävä, niin on vähintään puolet suomen kansasta.
Olen siis päätynyt siihen tulokseen, etten ole päätynyt vielä mihinkään :D. Tässä on hauska tutkistella ja mietiskellä maailman menoja, kiire ei ole mihinkään. Sitäpaitsi, mielipide parisuhteista on tällä hetkellä niin hatara ja siitä syystä muovautuu koko ajan. Toivottavasti parempaan suuntaan. Mun vanhemmat on mulle lapsesta asti selittänyt miten euroopassa erotaan helposti ja miten meillä ei erota ollenkaan. Alan myös näkemään tosi vahvasti kaikki nämä kulttuurierot. Se ei johdu siitä että ihmiset olisivat jotenkin toisiaan parempia, ei tosiaan. Se johtuu toisaalta uskonnosta, toisaalta kulttuurista ja sen tuomista paineista. Myös elintavat ja mitä tehdään vapaa-aikana ovat niin erilaisia kuin euroopassa. Baareissa ei juuri enää perheelliset käy ja juominenkin tehdään perheiden kesken iltaa istuessa. Itse näen nämä erot täysin selkeästi kun elän kahdessa kulttuurissa. Vaikeaa se on, paljon vaikeampaa kuin osaisi kuvitella. Tiedän mistä olen ja millainen mun kulttuuri on, mutta myös tiedän että koko ikäni täällä asuneena en pystyisi koskaan varmaan elämään omanmaalaisen miehen kanssa. Ei heissä mitään vikaa ole :D, tiedän vaan omalla kohdallani ettei se onnistuisi. Omat vanhemmat tietysti haluavat sun olevan yhtä, mutta sä olet jotain ihan toista. Itselle tärkeät ihmiset tulevat tietysti monen asian edelle, mutta itseään ei voi silti hukata koskaan. Olen aina tehnyt miten olen nähnyt oikeaksi ja samalla tehnyt tietysti myös paljon virheitä, mutta se taitaa olla vaan inhimillistä :). Samalla kaavalla jatketaan, opitaan vanhasta ja iloitaan uudesta! Muistakaa olla tyytymättä mihinkään, kaikki ansaitsee just sen eikä melkein ;)!
Pikku tatskankin ehdin ottaa :)
"Love is enough"
This love is definitely enough <3.
