Oon irakilaissuomalainen! Eiku suomalaisirakilainen! Eiku wait, what?

Moi! Mun piti tällä kertaa avautua vähän mun taustasta ja tästä kaksi kulttuurisuus asiasta, tuoda ehkä jotain näkökulmia joita kaikki eivät tule ajatelleeksi. Itse olen siis 5-vuotiaasta asti asunut Suomessa ja tästä johtuen, välillä on vaikea itsekkin päättää mihin kuuluu ja mihin ei. Mitä oikeasti ajattelee joistakin asioista ja mitkä ovat yhteiskunnan tai kulttuurin sanelemia. Mitä asioita tekee koska haluaa ja mitä asioita tekee koska kaikki muutki tekevät tai koska se kuuluu paikalliseen kulttuuriin. Jos olisitte mun teini-iässä päässeet mun pään sisälle, niin hohhoijjaa :D. Se on kyllä sellaista aikaa johon en ikinä halua palata. Me kaikki tiedetään miten hukassa teininä ollaan muutenkin, lisää siihen omat vanhemmat ja veli jotka yrittävät kynsin hampain pitää sua omassa kulttuurissa ja omissa tavoissa. Samalla kävin koulua suomalaisten nuorten kanssa jotka bilettivät ja seurustelivat ja olivat paljon itseäni vapaampia. Tietysti inhosin olla erilainen ja teini kun olin, protestoin ja mietin "miksi mun vanhemmat vihaa mua" yms. muita lapsellisia juttuja. Onneksi nyt aikuisena tiedän ja ymmärrän miksi he käyttäytyivät sillä tavalla, vaikkei se ihan paras tapa ollutkaan. Mitä muutakaan he osasivat tehdä? Kysyn välillä mun suomalaisilta kavereilta näin; "miltä susta tuntuis jos muuttaisit perheesi kanssa kulttuuriltaan täysin erilaiseen, sanotaan vaikka muslimi maahan, jonka uskonto ja kulttuuri olisivat mielestäsi väärät? Etkö suojelisi omia lapsiasi kaikin voimin siltä mikä ei ole mielestäsi oikein?". Näin se on ollut munkin vanhemmille. Ja jos nyt joku fiksu sanoo "miksi sitten tarvii tänne tulla jos ei hyväksy meidän kulttuuria" ja "maassa maan tavalla" yms. niin sanoisin että et varmaan ole koskaan rakastanut ketään niin paljon että olisit valmis tekemään heidän eteensä mitä vaan, muuttamaan sinne missä heillä on turvallista ja jossa he pysyvät elossa ja terveinä.

Välillä kun mulla menee huonosti, mietin millainen mun vanhempien elämä on oikeastaan ollut ja miten oikeasti hyvin mulla on asiat kun vertaa siihen. Mun vanhemmat ei kyllä ole paljon elämästään ikinä nauttineet tai oikeastaan heillä ei ole koskaan ollut edes "tavallista" tai helppoa. Mun ikäisenä he ovat asuneet äärimmäisen epävakaassa maassa, jota hallitsi diktatuuri ja jossa meitä kristittyjä vainottiin ja tapettiin. Naimisiin menemisen jälkeen mun äiti on asunut mun isän perheen kanssa, jossa hän samalla huolehtinut kolmesta lapsesta ja tehnyt ompelijana töitä, huolehtinut mun isoäidistä ja isän sisaruksista, ompellut heille vaatteita ja tehnyt kaikille ruokaa ja siivonnut. Hän on kertonut miten siihen ei edes oltu tyytyväisiä ja miten vaikeaa oli, varsinkin kun mun isä oli töissä tai armeijassa, eli poissa suurimmaksi osaksi aikaa. Moni euroopassa olisi jo laittanut pillit pussiin ja mennyt oman perheen luokse ja lähettänyt eropaperit postissa. Äiti kuitenkin sinnitteli ja tässä sitä ollaan onneksi yhtenä perheenä vieläkin. Sitten he joutuivat mun ollessa ihan vauva kokemaan sodan ja näkemään niin kamalia asioita, että vaikka mä olen ollut ihan pieni, kärsin niistä itse vieläkin. On hassua miten tietyt asiat jäävät talitajuntaan vaikkei niitä itse edes muista. Mun vanhemmat ovat kertoneet paljon sodassa tapahtuneista asioista ja ihmettelen aina miten he voivat olla kaiken näkemänsä jälkeen niin normaaleja ja tavallisia ihmisiä. Tietysti kaiken tuon jälkeen he halusivat kauas pois suojellakseen meitä kaikelta mikä voisi vahingoittaa tai riistää meiltä hengen. Mun sisko katosi kesken sodan kun juostiin kadulla pommisuojaan ja olis voinut kadota lopullisesti jollei olisi tuttava hänet löytänyt. Kai tällaisten tapahtumien jälkeen kuka vaan rakastava vanhempi on valmis tekemään mitä vain suojellakseen omia lapsiaan? Jopa jättämään kaiken tutun ja turvallisen, kaikki sukulaiset ja rakkaat ihmiset, omat sisarukset ja vanhemmat ja lähtemään toiseen maahan josta ei oikeastaan tiedä mitään. Toiseen maahan jonka kieltä ei osaa ja jonka kulttuuri on täysin vieras ja melkeinpä täysin päinvastainen kuin oma. Mä oon katsonut sivusta kun he ovat yrittäneet saada töitä, opiskella kieltä, käydä työharjoitteluissa joissa aina luvattiin työpaikka, mutta harjoittelun päätyttyä sitä ei koskaan annettu. Sitten kuuntelen näitä sankareita jotka sössöttää että "sossun rahoilla ne ulkomaalaiset elää kuin kuninkaat, miks niiden töitä tarttis tehdä". Mä en lapsena ikinä saanut edes irtokarkkia jollei se ollut alennuksessa, mitään ruokaa ei ostettu jollei sen hintaa oltu laskettu ensin. En voinut harrastaa mitään koska ei ollut varaa, ei käyty missään elokuvissa tai muualla koska siihen ei nyt todellakaan ollut varaa ja mun vanhemmat ei ikinä ostaneet itselleen mitään. Kaikki oli tarkkaan laskettu ja näin aikuisena en ymmärrä miten he ovat osanneet kasvattaa sellaisella rahalla kolme lasta. Mä en välillä saa omia rahojanikaan riittämään ja mä sentään käyn töissä ja mulla ei ole ketään muuta elätettävänä kuin itseni. En voi muuta sanoa kuin että ihailtavaa sinnikkyyttä ja outoa epäitsekkyyttä. Kyllä aikuisena mun kunnioitus heitä kohtaan on kasvanut aivan julmetusti, voin vaan ottaa heistä mallia. Tietysti välillä suututtaa kun heillä on vahvat mielipiteensä, mutta yleensä kun rauhoittuu ja miettii, ymmärtää ettei mitään mikä on painettu sun päähän 30-40 vuoden ajan, tulla tuosta noin vaan muuttamaan. Ymmärrys is the key to almoset everything.

Usein myös mietin meitä kaksikulttuurisia nuoria jotka tosiaan puhutaan sujuvasti kahta eri kieltä ja ollaan osa kahta täysin toisistaan eroavaa kulttuuria. Aloitetaan vaikka kysymällä, millä kielellä ajattelet? Oliko outo kysymys, ai mitenniin millä? Et oo tainnut koskaan sitä edes ajatella. Mä huomaan ajattelevani pääasiassa suomeksi, vaikka välillä yritän väkisin pakottaa itseni ajattelemaan omallakin kielellä, jottei se unohtuisi. Käytän suomea joka päivä, koko aika ja omaa äidinkieltäni hyvin vähän, varsinkin nyt kun mun koko perhe asuu eri maassa kuin minä. Välillä toivosin tosiaan kuuluvani vain yhteen maahan, yhteen kulttuuriin, yhteen uskontoon. Kuulen todella usein olevani "onnekas" ja minulla olevan harvinainen "rikkaus". Voin kuulemma ottaa molemmista kulttuureista ne hyvät asiat ja jättää huonot pois... kaunis ajatus, mutta ei todellinen. Todellisuudessa painit kahden maailman välillä, koitat pitää rakkaimmat tyytyväisinä ja kunnioittaa heitä, kun samalla yrität päättää missä menee sun omat rajat ja mitkä asiat teet koska haluat, ja mitkä asiat koska pitää. Onneksi itse olen tarpeeksi vahva pitämään pintani, enkä ole ikinä taipunut muiden tahtoon. Joidenkin mielestä se on väärin, joidenkin mielestä oikein. Mä olen päätynyt siihen että, niin kauan kuin mun omatunto pysyy puhtaana, teen mikä musta tuntuu oikealta. Onneksi mun omatunto pitää pääasiassa aika tiukkaa kuria ;)...

Eli rakkaat ystävät, kiteytän tämän vielä lyhyesti. Jos kaikki voisimme edes vähän avartaa näkemystämme ja opetella näkemään asiat toisten näkökulmasta, meillä kaikilla olisi paljon parempi olla. Ymmärrän miksi jotain harmittaa että "tänne meidän maahan tullaan ja tehdään sitä ja tätä", muakin suututtaa jos joku vaan istuu perseellään tekemättä mitään, mutta aina ei ole sitä vaihtoehtoa. Niinkun omassa perheessä olen nähnyt, joskus sitä työtä ei anneta vaikka kuinka sitä haluaisi. Kaikilla ei todellakaan ole samanlaiset lähtökohdat, me kaikki ollaan erilaisia, kaikille on oppiminen erilaista. Mun eno, toisin kuin mun vanhemmat, opiskeli uudestaan ja on nykyään suomessa töissä lääkärinä. Kaikki eivät pysty tällaiseen, eikä sitä voikkaan odottaa. Onneksi meidän perheessä koulu oli aina kaikkein tärkein ja meille kaikille lapsille saatiin hyvä ammatti. Musta on hassua ihmetellä "miksi tuo ulkomaalainen nuori ei saa mitään aikaseksi", kun miettii monta "normaalia" suomalaista nuorta olen nähnyt joka ei myöskään saa mitään aikaseksi koska ei vaan viitsi ja on liikaa bileitä ja pitää nähdä kavereita yms. Ehkei se ole niinkään minkä maalainen nuori vaan millainen nuori. Elikkä katse pois omasta navasta ja katse kauemmaksi kuin toisen tummasta tukasta ja ruskeasta iho,sta sieltä löytyy ihan samanlainen human being kuin sinäkin :). Nyt painun nukkumaan. Toivottavasti tästä oli edes jollekkin jotain uutta näkemystä tähänkin asiaan. Öitä :)!

Not the colour, but the person <3. 

Mietiskelyä ja ihmissuhteita

Heippa vaan taas pitkästä aikaa :). Aika vierähtää nykyään niin nopeasti, tuntuu että just muutin tähän kämppään vaikka oon kohta pari kuukautta jo tässä asunu. Viihdyn kyllä tosi hyvin, keskutassa on kyllä ihana asua, erityisesti nautin iltaisista lenkeistä aurajoen rannalla. Siitä on tullu mulle terapeuttista. Kävellä yksikseen, kuunnella lempimusiikkia ja mietiskellä kaikenlaista. Suosittelen :).

Tällä kertaa en ajatellu niinkään kirjoitella treenaamisesta tai muusta sellaisesta, enemmänkin niistä asioista mitä olen viime aikoina miestiskellyt mm. juuri lenkkeillessä. Viime aikoina olen paljon pohtinut parisuhteita. Miten oma näkemys niistä on muuttunut, miten eri kulttuureissa ne voivatkin olla niin erilaisia, miten naiset ja miehet voivat nähdä ne eri tavalla ja miten eri ikäisenä parisuhteen merkitys ja tarkoitus voi muuttua. Nuorena etsitään rakkautta ja "sitä oikeaa" ja kun sen luulee löytävänsä, päädytään jossain kohtaa todennäköisesti naimisiin ja perustetaan se oma perhe. Siinä sitten tulee arki ja se joskus niin tärkeänä ollut asia, sen "oikean" löytäminen, ei enää merkitse mitään, unohtuu, ja kaikki huomio siirtyy arjen pyörittämiseen ja joillakin pelkkään "pärjäämiseen". Siksikö niin moni eroaa? Siksikö niin moni pettää? Joskus kun katselee ympärilleen ja tutkii erilaisia parisuhteita, tuntuu että on niin paljon sellaisia jotka vaan ovat "tyytyneet" ja niin vähän sellaisia jotka ovat aidosti sellaisen ihmisen kanssa jonka ovat aina itselleen halunneet. En siis tarkoita että ketään täydellistä ihmistä tällä planeetalla olisi, vaan sitä että toisinaan törmää sellaisiin ihmisiin joiden kanssa vaan klikkaa, ilman oikeastaan mitään konkreettista syytä. Toisten kanssa taas tulee toimeen ja viihtyy, mutta silti se tuntuu täysin erilaiselta. Olen joskus pohtinut että onko se yksi syy siihen eroamiseen tai pettämiseen. Ollaan vaan joskun "kivan" kanssa monta vuotta, mennään ehkä naimisiin koska, noh tässä sitä nyt ollaan niin miksei, ja sitten tuleekin joku sellanen joka täysin kolahtaa omalla kohdalla, jätetään se mies/vaimo ja kaksi lasta ja aloitetaan uusi "onnellinen" elämä uuden puolison kanssa. Tuntuu että hirveän helposti ihmiset nykyään pettää. Tietysti mun omalla kohdalla se oli mitä oli, en sitä pysty edes selittämään (toisen omia sanoja lainatakseni), mutta aina se on väärin oli syy mikä tahansa. Tässä tapauksessa äärimmäisen väärin pitää toinen jatkuvasti sellaisessa suhteessa, jossa on tyytymätön ja viedä se alttarille asti, samalla kun itse touhuaa kaikkea siinä sivussa. Harmittaa joskus nähdä sellaisia ihmisiä jotka aidosti rakastaa ja eivät näe miten toinen pyörittelee ja pelaa toisen tunteilla. Tekis mieli mennä ravistelemaan ja huutaa HERÄÄ :D! Mutta ei, ei sellaisten puol tuttujen eteen vaan mennä huutamaan. Omien kavereiden kohdalla en odottaisi silmänräpäystäkään, onneksi ei ole kuitenkaan tarvinnu sellaiseen tilanteeseen vielä joutua. 

Mikä siinä sitten on että me vaan tyydytään niin helposti? Onko niin kamalaa olla yksin? Itsellä oli jonkin aikaa se yksin oleminen aika kova haaste. En ole 25v joutunut oikeastaan olemaan ikinä yksin. En ollut ikinä nukkunut yhtään yötä kunnolla yksin. En ollut koskaan asunut yksin ja hoitanut kaikkia omia asioitani yksin. Miettikkää että piti roskiskin viedä itse roskakoriin :D! Haha, onneks se nyt oli pieni huoli :P.. Mutta just tällaisia ihan pieniä asioita, joita en ollut ennen edes tajunnut, piti yhtäkkiä kaikki hoitaa itse. Puhumattakaan siitä että yksin piti melkein puoli vuotta hoitaa ison omakotitalon laskut. Se oli rankkaa aikaa se.. Hassua huomata miten niin epämiellyttävä asia voi yhtäkkiä tuntua tärkeältä. En voi sanoa että "nautin" yksin olemisesta, ei, oon niin sosiaalinen etten usko koskaan siitä todella nauttivani. Mutta kyllä mä ihan viihdyn omassa arjessa, saa tehdä mitä itse haluaa ja mikä on itselle tärkeintä. Saa keksittyä nimenomaan niihin asioihin joita haluaa kehittää ja tehdä. Siksi musta onkin tärkeää jokaisen kohdalla, että kuka ikinä omaan elämään putkahtaakin jakaa saman tärkeysjärjestyksen.

Sillon kun vielä seurustelin tai olin "naimisissa" jos sitä voi sellaiseksi nyt jälkeenpäin kutsua, ajattelin parisuhteista niin eri tavalla kuin nyt. Mulla oli niin selkeä kuva ja mielipiteet, ettei kukaan pystynyt mulle sanomaan toisin. Uskoin että oikeasti toinen voi rakastaa niin paljon ettei 10v päästä lähde tosta noin vaan toisen matkaan. Nykyään se kuva on särjetty niin pahasti, että jatkuvasti tutkin ja haen muista ympärillä käynnissä olevista parisuhteista todisteita puolin ja toisin, voiko toimia, voiko toinen olla pettämättä, rakastaako nuo toisiaan aidosti jne. Viime vkonlopun jälkeen tuli sellainen ajatus että, välittääkö nykyään ketään enää siitä mitä siellä päässä tai sydämessä on? Vai onko se vaan se naama ja tissit ja perse? En nyt tässä rupea väittämään ettei ulkonäöllä ole mitään merkitystä, tottakai on. Mutta tuntuu välillä että se on ainut se ja muulla sitten ei paljon tee mitään. Heti kun tulee seuraava kuumempi niin kiitos ja näkemiin. Siksi onkin niin ihana nähdä joidenkin ystävien kohdalla miten se ihastuminen/kiinnostuminen on niin paljon syvällisempää. Miten halutaan olla toisen kanssa koska se on just toi eikä koska se kaunis ja puoleensa vetävä, niin on vähintään puolet suomen kansasta. 

Olen siis päätynyt siihen tulokseen, etten ole päätynyt vielä mihinkään :D. Tässä on hauska tutkistella ja mietiskellä maailman menoja, kiire ei ole mihinkään. Sitäpaitsi, mielipide parisuhteista on tällä hetkellä niin hatara ja siitä syystä muovautuu koko ajan. Toivottavasti parempaan suuntaan. Mun vanhemmat on mulle lapsesta asti selittänyt miten euroopassa erotaan helposti ja miten meillä ei erota ollenkaan. Alan myös näkemään tosi vahvasti kaikki nämä kulttuurierot. Se ei johdu siitä että ihmiset olisivat jotenkin toisiaan parempia, ei tosiaan. Se johtuu toisaalta uskonnosta, toisaalta kulttuurista ja sen tuomista paineista. Myös elintavat ja mitä tehdään vapaa-aikana ovat niin erilaisia kuin euroopassa. Baareissa ei juuri enää perheelliset käy ja juominenkin tehdään perheiden kesken iltaa istuessa. Itse näen nämä erot täysin selkeästi kun elän kahdessa kulttuurissa. Vaikeaa se on, paljon vaikeampaa kuin osaisi kuvitella. Tiedän mistä olen ja millainen mun kulttuuri on, mutta myös tiedän että koko ikäni täällä asuneena en pystyisi koskaan varmaan elämään omanmaalaisen miehen kanssa. Ei heissä mitään vikaa ole :D, tiedän vaan omalla kohdallani ettei se onnistuisi. Omat vanhemmat tietysti haluavat sun olevan yhtä, mutta sä olet jotain ihan toista. Itselle tärkeät ihmiset tulevat tietysti monen asian edelle, mutta itseään ei voi silti hukata koskaan. Olen aina tehnyt miten olen nähnyt oikeaksi ja samalla tehnyt tietysti myös paljon virheitä, mutta se taitaa olla vaan inhimillistä :). Samalla kaavalla jatketaan, opitaan vanhasta ja iloitaan uudesta! Muistakaa olla tyytymättä mihinkään, kaikki ansaitsee just sen eikä melkein ;)!

Pikku tatskankin ehdin ottaa :)

"Love is enough"

This love is definitely enough <3.

Rasva palaaa!

Vihdoin on aikaa hetki hengähtää :). Muutto on pois alta ja huonekalut ostettu, ihana tunne.. Muuttaminen oli kyllä aika rankka, en valehtele. Mutta nyt kun se on ohi, voin keskittyä täysillä omaan elämään. Oon ottanut itseäni niskasta kiinni, löytänyt taas oman motivaation ja palannut asiaan. Treenissä ja ruokavaliossa tähdätään nyt rasvanpolttoon eli en malta odottaa tuloksia! Massaa on nyt vähän tullutkin eli sieltä luulis kuoriutuvan jotain ;).

Paljon tässä on ollu aikaa miettiä ja tutkiskella itseään. Ei ole kyllä ollut helppo puoli vuotta, sen voin sanoa. En ole huomannutkaan miten paljon asioita on jäänyt kokematta ja oppimatta. Ja tietysti mun pitää oppia ne kantapään kautta xD.. Kerran voi virheen tehdä, kunhan siitä oppii eikä sitä toista. Mulle on tärkeää olla itsenäinen ja varsinkin kaiken tapahtuneen jälkeen siitä on tullut mulle kaiken a ja o. Siksi siis nyt pitää keskittyä tähän omaan juttuun ja omaan hyvinvointiin ja asettaa tavoitteita joita kohti puskea! Tämä tyttö on siis 100% mukana tässä hommassa ja antaa kaikkensa nyt tälle. Se on vaan niin siisti tunne kun tekee jotain itselle tärkeää ja alkaa huomaamaan pikkuhiljaa tuloksia joiden eteen on puurtanut. Ah the satisfaction! Kaipaan sitä voittajan fiilistä, sitä siis nyt hakemaan! Vielä pari vkoa taaksepäin mulla oli vaikeuksia pysyä ruokavaliossa ja huomasin että motivaatio oli aivan hukassa. Tietysti toi muutto ja sekava elämäntilanne tekivät pääasiassa sen, ettei oikein jaksanut kaikkeen keskittyä. Nyt kuitenkin asiat on selkeämpiä ja tiedän mitä haluan ja mitä sen eteen pitää tehdä. Motivaatio on kyllä tässä reenaamisessa yks tärkeimmistä asioista. Ilman sitä ei onnistu ainakaan mun kohdalla mikään. Mulla pitää olla se joku syy minkä takia en syö ohi mun ruokavalion tai minkä takia teen treenistä prioriteetin ja pidän sen jatkuvana vkosta toiseen. Jokaisella meistä on se oma juttu millä pusketaan eteenpäin ja mä vihdoin löysin omani. Mikä on sun? Ootko koskaan miettiny? Jollei homma rullaa, etsi se ja sen voimin puske tavoitteeseen! Elämästä voi nauttia kyllä samalla ja nähdä ystäviä, en aio mihinkään kuoppaan piiloutua, mutta kaikki kohtuudella ja tekemällä oikeita valintoja! Eli nyt siis treenataan ja syödään hyvin! Salilla nähdään ;)!

"Beast" paita oli pakko hakea ;), ja tietty uus lippis! 

Ja pusujahan mä oon aina jakelemassa :P..

M&M <3

Muutama kuvaus ollu kans takana, blogin fb sivuilta löytyy niitä paremmin :). Tässä yks kuva viimeviikkoisesta sessiosta. Kiitos Arto Albert Arvilahti / KUVAKAS. 

Pääsin etusivulle jopa ;) --> http://www.kuvakas.fi

Nyt tutimaan, öitä!

Etureidet hommiin!

Heissan hei :)! Kuinka kesä kulkee? Täällä päin aikas hyvin. On tää vaan niin hienoa aikaa. Itse en ole vielä kertaakaan kyllä ollut tänä kesänä beachillä, mutta väriä en tarviikkaan sen jälkeen kun sain ruissista aivan ihanan raidallisen ruskeuksen :P... Viimeisen postauksen jälkeen fiilikset tosiaan vaan parantuneet. Huomasin että olin enemmänkin kahleissa ennen ja olen paljon onnellisempi tällä hetkellä. Elämä siis hymyilee :).

Treenaaminen oli muutaman vkon tauolla, nyt taas lähtenyt koko homma uuteen nousuun ja into on kova! Olen siis Bodyrockin tiimin kanssa tossa vähän touhunut ja tykännyt ihan hirveesti kaikesta, ruoasta, treenistä ja koko tiimin porukasta! Syksy näyttää jännittävältä ja uudet tuulet ja haasteet taas puhaltavat, kerron niistä lähempänä sitten taas lisää. Tällä vkolla olin parin kovemman luokan treenaajan kanssa leafillä vetämässä selkä ja jalkatreenin :P. Selkä treenissä enemmänkin keskityttiin liikkeiden puhtauteen ja tekniikkaan, mutta kovaa treeniä oli sekin. Ihan erilainen tunne jäi kun yleensä. Onnistun aina nuo niskat saamaan lukkoon yläkroppatreeneissä ja oli aika ihmeellistä huomata treenin lopussa niskan olevan ihan kunnossa. Tästä lähtien siis, liikkeet puhtaasti ja uutena asiana opin että tietyissä liikkeissä pitää antaa liikkeen venyä ja nimenomaan selkäliikkeissä pitää  avata lapaluut oikein kunnolla. Siivet esille siis ;)! Eilen olin taas toisen masokistin kanssa salilla, joka antoi sellaista rääkkiä jota en ole koskaan kokenutkaan... Multa pääsi sellaisia ääntelyjä joita en ole koskaan itsekkään kuullut :P.. Etureisiähän siinä kidutettiin oikeen urakalla ja sen johdosta käveleminen onkin tänään oikeeeen mukavaa. Pahin kipu alkaa kylläkin vasta huomenna.. Tää on vasta kohtelias varoitusta vaan tulevasta.. Joskus on kyllä hauska kokeilla rajojaan ja sitä miten pää kestää tollasta. Oli siinä pakko sitten muiden mun kidustusta kuvata ja ajattelin nyt parin video jakaa tässä :P. Kaikki kokeilee perässä ;)! Oon tosiaan tehny paljon kovia treenejä ja ollut erilaisilla tunneilla, mut tää oli jotain ihan muuta... Ihanaa kesää ja treenatkaa kovaa :)!

Ps. Anteeksi jatkuva kiroilu...

Ridin' solo!

Moi taas pitkästä aikaa! Kaikennäköistä on tässä tapahtunut ja ajattelin vähän selventää, muutama kaveri on jo ihmetellytkin mulle ääneen mun outoja fb-päivityksiä ja tässä niille siis selitys. Mulle selvisi pari kuukautta sitten että mun kuuden vuoden parisuhde on ollut täyttä valetta. Toinen on esittänyt yhtä ja ollut ihan joku muu. Pettänyt ja vedättänyt ihan täysillä, juossut nuorempien tyttöjen perässä, ollut suhde toisen kanssa jne.. Olin jo muutenkin häntä paljon nuorempi että hiukan on ihmisellä päässä vikaa.. Anyways olin tietysti alussa ihan rikki ja shokissa ja sellasta. Oon onneksi huomannut tän kaiken kautta, että oon paljon vahvempi ihminen kuin mitä luulin. Nyt kun on vähän aikaa mennyt, huomaan voivani hyvin ja oon innoissani tulevaisuudesta. Onhan välillä niitä huonojakin päiviä, mutta pääasiassa olen hyvin toipunut koko jutusta. En jaksa kovinkaan kauan tollasesta murehtia. Jos toisella on päässä vikaa, ja kaiken tekemänsä jälkeen osoittaa vaan olevansa ihan kamala tyyppi ja jatkaa satuttamista, en jaksa itkeä ja masentua ja olla sellaisesta asiasta surullinen johon olen täysin syytön. Riittää mulle että tiedän olleeni hyvä kumppani ja tehneeni aina parhaani. Mä olen vielä nuori ja koko elämä edessä :)! Elikkä Jasun Derulon sanoja lainatakseni "I'm riding solo" ja ei oo kyllä syytä valittaa. Sinkkuna onkin aika kiva näköjään olla ;). Mun kämppä on just tällä hetkellä myynnissä ja toista sitten vaan tilalle seuraavaks. Kesä tulee ja elämä jatkuu :)!

Tällä vkolla sain siis uuden ohjelman ja voin virallisesti sanoa olevani Team Bodyrocking ylpeä jäsen :)! Vielä en ole kisaamista vakavemmin miettinyt mutta katsotaan miltä ensi vuonna tuntuu. Nyt haluaisin vaan kokeilla saada tuloksia ja motivoitua ihan itseäni varten ja rauhassa, katsoa miltä se psyykeelle tuntuu. Ehkä on helpompi kun ei ole sellaisia kovia paineita tässä vaiheessa. Sitten jos pääkoppa sanoo, niin voi ottaa vähän kireämmän otteen ja see where it goes from there :). Mun uus valmentaja on siis Katarina Hemling. Hän on äärimmäisen ammattitaitoinen ja kokenut, tunnen olevani todella hyvissä käsissä. Muutenkin kaikki on vaan niin simppeliä. Ruokavalio mahtui yhdelle paperille ja samoin treenit. Tänään tein ekat meal prepit ja siihen meni about 30 min.. Ihan älytöntä, ennen mulla meni koko ilta! Tuntuu vaan niin hyvältä saada taas kontrolli omaan elämään. Ja kyllä se rantakeli vähän mua kans motivoi ;P.. Ei tässä mitään itseään voi huijata että saisi kovin isoja tuloksia muutamassa kuukaudessa, mutta musta eron tuntee jo ihan psyykkisestikkin kun alkaa homma olla hallinnassa. Tuntuu että paikat kiristyy ja itse tykkää siitä mitä näkee vaikkei olisi isoja muutoksia tullutkaan. Kilot on muutenkin pysyneet hyvin kurissa, eli pari prossaa kun tippuis rasvaprosentti ni olis tosi hyvä. Ekaa vkoa siis viedään vasta, kerron vähän tarkemmin sitten jatkossa treeneistä ja muusta.

Haluun loppuun vielä sanoa että en voi sanoin kuvata miten mun kaverit ja perhe ovat tukeneet mua tänä aikana. Yksikään mun läheinen ei jättänyt pulaan tai ollut välinpitämätön, päin vastoin, olin todella yllättynyt kaikesta tuesta ja aidosta välittämisestä. Thank God for each and every one of you <3! Love you all!

Nyt pää pehkuihin, huomenna aamulenkki ja muutenkin kiva päivä edessä! Alkupäivästä on uuden työporukan kanssa "liikuntapäivä" ja illalla viihteelle vanhan työporukan kanssa. I'm so blessed with so many great people in my life :)!

God night!

Tässä vähän kuvia viime ajoista ja viime vkonlopusta kun olin moikkaamassa mun siskoa tukholmassa:

Piti sitä vähän juhliakkin! Mun valmistujaismekko on joutunut 2v odottamaan to get into action ja nyt se vihdoin pääsi :).

Mun serkku, joka on melkein kuin sisko mulle. Love you hon, puss!

Perus traditio, joka tukholman matkalla pitää käydä sushilla..

Gamla Stan..

Real Madridin peliä katsomassa.

Pitihän sitä vähän herkutella..

Mun favouritti! 

Ja paluu matkalla salaatti ja vähän viiniä ;)...

Jutta on the road oli huikee!

Moikka moi! Siitä on taas vierähtänyt tovi kun olen ehtinyt kirjoitella. Lomat on nautittu ja nyt on taas kova yritys saada itsensä ruotuun ja arkirutiinit päälle. Salilla aloin käymään heti melkein kun olin suomeen lomalta päässyt takaisin ja ruokavaliotakin olen nyt miettinyt ja yrittänyt joka päivä parhaani mukaan tehdä hyviä valintoja. Uutta kuntosaliohjelmaa mulla ei nyt varsinaisesti ole, vaan olen vähän lueskellut netistä ja tehnyt oman mielen mukaan tehokkaan treenin, enimmäkseen painottanut lyhyitä sarjoja ja isoja painoja. Itselle on tällä hetkellä massan haku, eli lisää tavaraa ylä- ja alakroppaan. Juttelin yhden miespuolisen salikaverin kanssa ja hän lupasi auttaa tässä, tekemällä mulle aivan uudenlaisen saliohjelman. En ole sitä vielä saanut, mutta pitäisi olla 2-jakoinen ja 4 salipäivän jaemme kahteen voimaharjoitteluun ja kahteen kestävyysharjoitteluun. Kyseessä on siis itse hyvässä kunnossa oleva kaveri, joka valmistuu piakkoin lääkäriksi, eli tietoa häneltä löytyy ja paljon. Ei hän mikään valmentaja ole, mutta halusin kokeilla jotain uutta. Vaikka olenkin nainen, ei mun tarvitse treenata niinkuin naisen "oletetaan" treenaavan. Kerron sitten tarkemmin kun olen päässyt ohjelmaa käyttämään!

Sitten ajattelin puhua tämän päivän luennosta. Kävin siis kuuntelemassa "Jutta on the road" seminaaria turun messukeskuksessa, ja voin sanoa että toivon jokaisen teistä käyvän sellaisella. Hän siis puhuin kuntoilusta ja kaikesta mitä siihen liittyy, hyvin maanläheisellä tavalla. Ajattelinkin nyt kirjoittaa muutamista asioista jotka itseä kosketti ja ehkä voisi monelle lukijalle olla hyödyksi.

Hienointa koko Jutan luennossa oli se, miten paljon hän painotti ja puhui kuntoilun ja terveenä olemisen psyykkisestä puolesta. Sen haasteista ja vaikeuksista, sen ylipääsemisestä ja itsensä motivoinnista. Hän antoi hyviä vinkkejä, miten kannattaa mielihalujen hyökätessä toimia ja miten saada itsensä pysymään oikealla tiellä. Oli myös hienoa kuulla erilaisista menestystarinoista, joista itsekin inspiroiduin.

Itselläni on aina ollut elämään ehkä liian negatiivinen asenne. Olen vasta viime vuoden aikana havahtunut ja todella huomannu miten tämä asenne on vaikuttanut minuun ja minun ympärillä oleviin. En aikaisemmin edes tiennyt tätä piirrettä itsessäni. Nyt kun sen kuitenkin olen todennut, en aio hetkeäkään enää hukata mun elämästä säälien ja pahentaen itse omaa mieltäni. Jutta otti hienosti esille sen, miten itse omalla mielellämme pystymme vaikuttamaan asioihin. Miten positiivinen asenne vie paljon pidemmälle ja sallii meidän todella nauttia elämästä. Itse esim. pohdin paljon tulevaisuutta, liikaa pelkään ja analysoin sitä, jolloin unohdan nauttia tästä päivästä ja nyt. Niin monta hyvää ja hienoa asiaa on meillä ihan jokaisella elämässämme. Mutta kun olemme negatiivisella asenteella liikenteessä, emme näe mitä todella on elämässä tärkeintä. Siksi haastan itseni ja teidät todella konkreettisesti muuttumaan positiivisempaan suuntaan. Voin itsestäni ylpeänä sanoa että olen menossa siihen suuntaan. Ja uskokaa pois, if I can do it, you can do it!

Jutta myös puhui siitä, miten epäonnistuminen kerran, kaksi tai useammin, ei tarkoita sitä etteikö koskaan voisi onnistua. Myönnän itsekin monesti ajatelleen, että en ole koskaan aikaisemminkaan menestynyt, miksi menestyisin tässä? Hienosti Jutta kuitenkin toi esille sen, miten kaikki todella hyvinkin menestyneet ihmiset ovat kokeneet paljon tappioita ja epäonnistumisia. He eivät vain ole luovuttaneet. Itseä se ainakin havahdutti ja ymmärsin hänen todella olevan oikeassa. Menestymisen avain on ettei yksinkertaisesti luovuta. Tämä pätee kaikkeen elämässä, parisuhteissa, opiskelussa, työssä tai kuntoilussa.

Kun haluamme saavuttaa elämässämme erilaisia asioita, mehän asetamme itsellemme tavoitteita. Luennolta jäi mieleen se, että kuntoilussa tavoitteen saavuttamisen kannalta on tärkeää että tavoite on paitsi realistinen, myös hyvin konkreettinen. Monet siis ajattelevat "haluan olla hoikka ja terve". Tämä on häilyvä tavoite, joka yleensä loppuu lyhyeen kun päämäärä on liian laaja ja epäkonkreettinen. Toisaalta jos päättää "laihdun 10kg" on olemassa oikea tavoite, jota voi jatkuvasti pitää mielessä ja joka auttaa painamaan vaikeinakin hetkinä eteenpäin. Eli ensin tavoite, sitten tietoa ja apu ja lopuksi PÄÄTÖS oikeasti aloittaa ja tehdä elämänmuutos. Millään dieetillä ei pitkälle pönkitä. Jos ruokavalio ja elämäntavat ovat päällisinpuolin terveelliset, on ihan normaalia nauttia sillon tällöin herkuista.

Luennolla oli mukana myös Jutan TV-ohjelmasta tuttu Bull joka kumosi joitakin tärkeimpiä myyttejä ja uskomuksia. Hän oli tietysi oma super sarkastinen ja suorapuheinen itsensä koko esityksensä ajan :D. Onhan se välillä vähän liiankin suoraa, mutta mä ja Piia naurettiin vaan kilpaa kun se meni niin överiksi välillä :D. Saatiin siis myös hyvät naurut! Väitteet olivat kuitenkin itselle aika tuttuja enimmäkseen.

Muutamat mieleen jäivät (eivät ole sanasta sanaan):
Jos syön vähemmän ruokaa ja harvemmin voin lahtua nopeammin. Ei, kroppa tarvitsee tasaisesti terveellistä ja ravitsevaa ravintoa joka pitää aineenvaihdunnan toiminnassa eikä tällöin kroppa varastoi rasvaa itseensä.

Omena on hyvä välipala. Omena ei ole hyvä välipala, sillä siinä ei ole oikeastaan proteeinia vaan paljon sokeria.

Kuntoilen joka päivä, useasti myös kaksi kertaa päivässä saavuttaakseni tavoitteeni. Kroppa tarvitsee samalla tavalla myös kuormituksen vastapainoksi lepoa, jotta lihakset voivat levätä ja kehittyä. Liika kuntoilu syö lihasta ja tulee Bullin sanojen mukaan "laiha läski" :D.

Mieleen painui tosi hyvin tuo välipala asia. Itse kamppailen aina sen asian kanssa ja tänään puhuttiin juuri siitä, että mm. rahka ja raejuusto ovat hyviä välipaloja. Hedelmät taas eivät. Ei proteeinia, pelkkää sokeria. Tiedän että yleinen käsitys on että hedelmät ovat terveellisiä, mutta eiväthän ne todellisuudessa täytä ainakaan mua.

Luennolla ei siis varsinaisesti käsitelty mitään kuntosaliasioita tai "miten pitää treenata" juttuja, vaan pyrittiin enemmänkin pääsemään jokaisen aivokoppaan ja miettimään, mikä on se asia joka saa meidän kerta toisensa jälkeen jäämään kuntoilun sijasta sohvalle tai ottamaan sen kahvipullan, vaikka tiedämmekin ettei pitäisi. Olen aiemminkin sanonut että terveellisessä elämän tavassa ja kuntoilussa suurin osa on psyykkeestä kiinni. Pitää oppia sanomaan ei. Olen aina luullut että itsekuri on meidän jokaisen perimä asia. Toisilla on ja toisilla valitettaasti ei. Näin mä ajattelin. Olin kuitenkin väärässä. Jutta valaisi tätä asiaa hienosti ja olen taas vähän viisaampi. Itsehillintä on niinkuin lihas, hän käytti esimerkkinä hauista. Kun hauista treenaa ja kuormittaa, se kasvaa ja vahvenee. Pikkuhiljaa huomaat se olevan vahvempi kuin ennen. Itsehillintä on samanlainen. Kun sitä pikkuhiljaa treenaa ja harjoittelee, alkaa se käymään entistä helpommaksi. Olen kyllä huomannut tämän itsessäni. Mitä enemmän pystyn hillitsemään itseäni jonkun tietyn aikaa, sitä helpommaksi se muuttuu. Kokeile itse esim. 2-3 vko, aloita jostain pienestä ja vie sitä pikkuhiljaa pidemälle. Alat huomaamaan miten sinulla olikin paljon enemmän itsekuria kuin luulit :)!

Huh tulipa pitkä kirjoitus! Täytyy tästä mennä pehkuihin. Tämän päivän luennosta motivoituneena, päätin huomenna huolimatta kovasta pakkasesta, lähteä aamu kuudelta lenkille ennen töihin menoa. Olen huomannut että ulkoilen liian vähän, ja siihen pitää tulla muutos. Jospa se virkistäisi ja toisi lisää energiaa mun päivään :)! Hyvää yötä <3.

Jutta ja Bull.

Treenin jälkeinen ateria, nam :)!